Tänään toinen puoliskoni juhlii syntymäpäiväänsä ja sen kunniaksi pitää tietenkin olla kakkua, vaikka ihan omalla perheellä ollaan tätä päivää juhlistettu!
Viime aikainen leipomiseni on ollut melko hiljaisella linjalla voimakkaiden päänsärkyjen takia, jotka eivät millään tunnu laantuvan, ja energia on ollut kateissa jo useamman kuukauden. Tänään kuitenkin keräilin voimia saada omalle kullalle kakku aikaiseksi!
Viime kertaisesta sly-paketista löytyi keltaista marsipaania ja siitä se ajatus sitten lähti! Yllätys oli suuri kun etsin banaanikakun täytteistä tietoa. Eihän sinne laiteta banaania kuin kostutuksessa mehuna! Kermaa ja mansikka hilloa. Itse kun olin tekemässä täytettä banaaneista ja dulce de lechestä, kondensoidusta maidosta. Mies kyllä pyörsi jo hieman vastaan, ettei mitään banaania hänen kakkuunsa, ja toivomus otettiin vastaan.
Kakun sisällä on dulce de leche-kermavaahtoa sekä viime kesäsisiä omin käsin hartaudella pomittuja vadelmia sellaisenaan tasaamassa makeutta. Kostutus on vanilia-maitoa.Kakku pohja 4 munan.
Kakun tein aika hätäiseen ja epäusko siitä saanko edes banaani näköistä oli suuri, hieman jos olisi jaksanut väsätä olisi päihin voinut vielä ruskealla marsipaanilla tehdä "päät". Mutta menee se nyt meidän tarpeisiinkin näin! Raidat tein suklaasta.
Feliz cumple Honey!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti