Välillä meistä jokaiseen iskee todella kova harmi tai todella iso sydän suru.
Eilen itselläni oli sellainen ilta. Tuntui että moni asia on mennyt mönkään ja mikään ei auta tai paranna asiaa.
Itselleni leivonta tai ruuan laitto on terapeuttista hyvän olon tunteen saamista.
Eilen totesin asian jälleen uudelleen.
Katselin kaappieni sisältöä ja ynnäilin ohjeita mielessäni, suklaa vain puuttui, jota pitikin sitten lähteä hakemaan lähi kaupasta, muttä näitä brownieita sitten syntyi.
Itse en eilen edes niitä maistellut, tärkeintä oli vain saada jotakin tehtyä.
Tänään jo lautaselleni palasen sain ja pitää sanoa että tämä on täydellistä lohtu ruokaa!
Pitänee vain muistaa syödä lämpimänä ja jäätelön kanssa!
Pohja:
3 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
2 dl kaakaota (käytin leivontakaakaota)
3 1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 dl suklaata, alkuperäisessä ohjeessa pyydetään valkosuklaata
2 dl margariinia sulatettuna
4 kpl kananmunia
1 dl kahvia
Vatkataan voi, muna ja kahvi.
Sekoitetaan jauheet keskenään + suklaa, leikkasin veitsellä karkeaksi rouheeksi,
Sekoitetaan jauheet nesteeseen ja kaadetaan uunipellille tms.
Paistetaan 170 asteisessa uunissa noin 20min
Täyte:
2 dl suklaata rouheena
2 dl vaahtokarkkia pieninä palasina
2 dl pekaanipähkinöitä, alkuperäisessä ohjeessa saksanopähkinää
Täytteen aineet ripottelin uunista otetun pohjan päälle ja pelti laitetaan vielä hetkeksi uuniin.
Hyvänä merkkinä on se että kun suklaa sulaa voi brownien ottaa pois.
Seuraavalla kerralla käytän enemmän fariini sokeria, nyt laitoin puolet vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa ettei tule niin makeaa, samoin myös vaihdan leivonta kaakaon ihan normi kaakaohon, jolloin brownie ei ole niin voimmakkaan makuinen.(joka ymmärrykseni mukaan on Sara la Fountainin käsialaa)
Lisäksi ajattelin sekoittaa täytteen aineen pohjaan, jolloin pähkinä rapsahtelee mukavasti pohjassakin ja vaahtokarkit eivät ehkä kovettuisi samalla tavalla kuin päällä ollessaan. Kylmänä kun tätä on vaikea leikata ja syödä vaahtokarkkien kovettumisen takia. Toki pieni lämmittäminen parantaa kaikkia herkkuja, ei vain tätä!
1 kommentti:
Oijoij, näitä täytyy joskus kyllä kokeilla!
Lähetä kommentti