Kinkkutäyte;
200 g Palvikinkkua
Pippuri tuorejuustoa
Sinappia
Suolaa
Pippurisekoitusta
Kinkun palastelin hyvin pieneksi ja sekoitin sähkövatkaimella tuorejuuston kanssa. Tuorejuustoa kannattaa laittaa sen verran että tahna on mukavasti leviävää.
Loput aineet sekaan maun mukaan ja tahna jääkaappiin maustumaan.
Paprika-suolakurkku täyte;
1,5 kpl punaista paprikaa
1,5 dl amerikan suolakurkkua
Maustamatonta tuorejuustoa
Perunamaustetta
Suolaa
Paprika ja suolakurkku pieneksi kuutioksi ja sekoitetaan tuorejuustoon. Voi käyttää maustettuakin, mutta itselläni oli tähän vain tätä tällä kertaa. Tai laittaa hieman vatkattua kermaa niin tulee kuohkeampaa.
Loput mausteet sekaan sen mukaan miltä maistuu.
Leipänä käytin fazerin vaaleaa ja tummaa voileipäkakku leipiä tukusta.
Kasasin kakun dynoon leivinpaperi suikaleen päälle, niin että leivinpaperi tuli hieman reunojen yli.
Vuorotellen vaaleaa ja tummaa leipää ja täytteistä tuli yksi oma ja yksi yhteinen kerros koko kakkuun.
Leivät kostutin maidolla, varsinkin reunojen kohdan kun en niitä leikannut pois, jotta kakku meni tiiviisti dynoon, olivat siis oikein sopivan kokoisia valmiina.
Kakku maustui kylmässä yön yli ja aamulla kuorrutin yrttisellä tuorejuusto-kermaseoksella.
Pinnat tasoitin tasaisiksi ettei leipää tai täytettä kauheasti näkynyt reunoilta.
Päälle laitoin kinkkuviipaleet ja näiden päälle laktoosittomat aamupala juusto viipaleet joissa sydän keskellä ja toiseen pelkän sydämen.
Keskellä on punamangoldia, rucolaa ja rypäleitä.
Reunoja kiertää herneen verso.
1 kommentti:
Onpa herkullisen näköinen kakku, hienot koristelut!
Lähetä kommentti