Vanhin poikani halusi kaupasta Dr Oetkerin mansikkajogurtti muffinssi paketin. Poika kun on nyt kovasti innostunut leipomisesta. Ikää hänellä on 4 vuotta, joten yleensä hän saa kaataa sokeri tai jauhoja taikinan sekaan tai auttaa vatkaimen pitämisessä. Nytkin kävi niin että hän kaatoi valmiin jauheen kulhoon ja äiti kaatoi maidon, öljyn ja munan, sekä vatkasi ne sekaisin. Poika antoi yksi kerrallaan paperivuokia täytettäväksi ja näytti mihin kohtaan ne pellille laitettaan. Oli aika tarkkaa hommaa, meinasi ihan tuskan hiki nousta siitä kuinka vaativa poika olikaan, ei ihan joka kohta pellistä käynyt muffinin paikaksi!
Uunista tulemisen jälkeen olisi pitänyt jo heti saada kuorrutusta laittaa päälle, mutta onneksi poika tyytyi odottelemaan hetken. Kuorrutuksen laitoin lopulta minä ja poika laittoi sydämet minne halusi. Tarkkaa työtä oli sekin. Sydämet loppuivat niin että 4 muffinssia jäi ilman, mutta ei se onneksi haitannut!
Poika söi muffinssista kuorrutteen ja hieman sen alta tulevaa taikina osaa, mutta koko muffinsi ei kelvannut.
Itse totesin ettei se nyt hassumpaa ollut, kuohkeaa ja pehmeää. Kuorrutetta en maistanut, en yleensä tomusokerista välitä. Hieman kyllä piti punastuttaa sitä kun muuten olisi ollut niin kovin hennon vaaleanpunaista!
Mutta kyllä näitä kiireessä tekee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti