perjantai 10. joulukuuta 2010

Bebé leivoksia

Tein viikonlopun aikana miltei 200 pikku bebéä, myönnän ettei pohjat ole omaa käsialaani vaan valmiina ostettuja, jälleen sieltä Robertsilta. Niiden olemassa olo helpotti työtäni mielettömästi! Yritin alkuun tehdä pohjia itse mutta jostakin syystä mikään ohje ei toiminut, kaikissa pohja valui vuokien pohjalle ja rasva killui päällä, ei siis kovin näyttävää.


Täyte:
1 dl maitoa
1 keltuainen
1 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
2 tl vanilijasokeria


100g voita tai margariinia
(hilloa)
Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
n. 1 valkuainen
karamelliväriä
nonparellejä

Valmista täyte kiehauttamalla kaikki täytteen ainekset kattilassa, paitsi voi ja vanilijasokeri. Muista sekoittaa koko ajan! Jäähdytä kiisseli ja lisää jäähtyneeseen vanilijasokeri. Vaahdota voi sähkövatkaimella ja lisää siihen varovasti jäähtynyt vanilijakiisseli.

Täytä jäähtyneet pohjat vanilijatäytteellä. Pohjalle voit halutessasi laittaa pienen lusikallisen hilloa.

Valmista kuorrutus. Valuta kuorrutusta leivoksen päälle varovasti ja lusikan pohjalla levittäen. Koristele nonparelleillä.

Itse lisäsin täytteeseen vielä amarettoa joka teki siihen täyteläisen maun, ja ne oli hyviä! Niin hyviä! Näitä tehdään keväällä keskimmäisen pojan synttäreille!

2 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

yleensä jos muropohja ei pysy muodossaan ja lässähtää se meinaa että pohjamassa on liian lämmin. ne pitää aina laittaa kylmään ennen paistoa

Corde kirjoitti...

Kiitos tiedosta, taikina tosin oli jääkaapissa reippaan tunnin lepäämässä, oletan että ongelma on uuni joka on jokin ilmeisesti 1976 mallia jos siinä olevaa tarraa on uskominen, eli paisto ajat ja lämmöt ovat koti uunissa ihan eri luokkaa kuin yleensä.