perjantai 20. elokuuta 2010

Susu piirakkaa

Eilen illalla iski mieletön makean himo, ja kaappeja tutkimalla sieltä löytyi aineksia piirakkaan, tai melkein. Kaupan kautta sitä kuitenkin ruvettiin tekemään.
Päätin kokeilla monessa blogissa ollutta susu piirakkaa, koska pidän susuista ja ajattelin että mikäs sen parempaa piirakkaa voisi olla!
Mies rakastui piirakkaan heti ensi palalta ja kehui että se on parhain piirakka mitä olen ikinä tehnyt.
Itse maistoin piirakkaa lämpöisenä eikä se mielestäni maistunut mitenkään erityiseltä. Myöhemmin maistelin piirakkaa taas kylmänä ja susupalojenkin maku jo nousi sieltä esiin, silti kaipaan piirakkaan jotakin, en vain oikein tiedä mitä. Enemmän makua täytteeseen uskoisin.
Mietin myös että piirakka pätkiksistä tai da caposta voisi olla oikein hyvä.
Eikä varmasti esim persikka teisi yhtään huonoa tuon täytteen kanssa.

Piirakka onnistui mielestäni erinomaisesti pohja on sopivan kostea ja täyte oikein kiinteä ja hyvä koostumukseltaa, joten varmasti tätä teen uudelleen kunhan keksin mikä se jokin on mitä tarvitsen siihen lisää!
Ohje on alkujaan hellapoliisilta mutta itse löysin sen jostakin muualta monen mutkan kautta.
Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
minä lisäsin vielä n. 1 tl vanilliinisokeria

Päälle:
1 dl vanilliinikreemijauhetta
3 dl maitoa
200 g vaniljatuorejuustoa
(0,5 dl sokeria)
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
7kpl susu patukoita (ohjeessa noin 150g irtokarkki susuja, joita ei meidän lähikaupassa ollut)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita vanilliinikreemijauheen joukkoon maito, anna saeta hetki.
Lisää joukkoon tuorejuusto, sokerit ja munat, sekoita tasaiseksi.
Silppua Susu-palat piirakkataikinan päälle, kaada päälle vanilliinimössö.
Paista 200 asteisessa uunissa puoli tuntia uunin alimmalla ritilätasolla.

Itse jouduin pitämään piirakkaa uunissa reilun tunnin, koska se meidän uuni on tosiaan surkea kuin mikä, mutta kerrankins iitä oli hyötyä, piirakka paistui meheväksi pikku hiljaa.


Ei kommentteja: