torstai 2. joulukuuta 2010

Suukot

Poikani juhli syntymäpäiviä jokin aika sitten ja minunhan piti tietysti taas tehdä kaikkea mahdollista, tällä kertaa niihin lukeutui nämä suklaa suukot. Aikuiset olivat oikeastaan ainoita jotka niitä söi, lapsilla kun ei ollut aikaa muuta kuin napata kourallinen karkkia ja juoda limsa pois.

Pohjana on herrasväen pikkuleipä

Sisältö:

3 kpl valkuaisia
2dl sokeria
hieman vaniliasokeria

ainekset vatkataan kovaksi vaahdoksi ja pursotetaan keksien päälle.
Paistetaan 150 asteisessa uunissa noin 6 minuuttia, jonka jälkeen annetaan jäähtyä.

Päälle laitetaan sulatettua suklaata, helpointa on kastaa suukot suklaaseen.
Päälle voi ripotella haluamiaan koristeita.

Ei kommentteja: