lauantai 2. tammikuuta 2010

Tortilla de patatas -Espanjalainen munakas


5 kg raakaa perunaa
8-9 kananmunaa
Suolaa

Kuori  perunat ja leikkaa ne viipaleiksi veteen, ettei peruna tummu.
Kypsennä perunat upporasvassa kunnes ne ovat pehmeitä.
Anna perunoiden hieman jäähtyä.
Sekoita munat, suola ja perunat kulhossa varovasti sekaisin.
Kuumenna samalla paistin pannu ja kaada seos kuumalle pannulle johon olet lisännyt muutaman ruokalusikallisen öljyä.
Anna kananmunan hyytyä keskeltä, ennen kuin käännät munakkaan.
Apuna kannattaa käyttää tarpeeksi isoa lautasta tai tasaista kantta.
Munakas on kypsä kun sen pinta on rusehtava ja hieman rapea.

Munakkaan lisänä kannattaa ehdottomasti tarjota raikasta salaattia ja majoneesia.
Espanjassa majoneesi on naturellia, itse tein paholaisen majoneesia, eli sekoitin aikaisemmin tekemääni paholaisen hilloa majoneesiin. Aioli on toinen ihan ehdoton lautasella tämän kanssa!

Asuessani espanjassa ja odottaessani esikoistani iltapalani oli palanen munakasta, salaattia ja (calven) ceasar-salaatin kastiketta. + aioli.
Espanjassa ruokakaupassa mm. mercadona on myynnissä valmiita munakkaita eri makuisina. Naturellia, lihan kanssa....
Munaks tarjoillaan espanjassa palana, toisin kuin nyt olen tehnyt.
Pääsääntöisin munakas tarjoillaan huoneenlämpöisenä mutta itse syön sen mielellään lämpöisenä. Parasta se on hieman pannulla käytettynä!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi taju miten tuleekin ikävä Espanjaan tämän reseptin myötä. Kunnon espanjalainen aioli....sellaista ei kyllä Suomesta löydy. Ja kunnon paellaa, ihania tapaksia, slurps!

Joskus vielä, joskus vielä.....


Terveisin,
Sly:si

Corde kirjoitti...

Espanjan ikävä on aika ova paikka, ainakin minulle. Juuri vanhimman poikani vauva aikaa juttelin hänelle ja mieleen nousi kaikki tuoksut ja värit, sekä äänet.

Ikävä on itselläni sinne välillä niin mieletön että tuntuu että sydän irtoaa rinnasta sen vuoksi.

Paella ei ihan ole minun lemppareitani, munakas ja russian salad, enemmänkin on kaipauksessa!
Pitääpäs laitaa mies tekemään ensalda russaa..hmm :)

criscris kirjoitti...

Que buena pinta! Congrats, it looks great :)

Cris

ps. I'm actually from Barcelona, if that feels even better ;)