sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kinkkuvoileipäkakku häihin

Kesä kausi alkaa ja voileipäkakkujen teko. Tälle viikonlopulle tuli tehtäväksi tälläinen kakku.Ensi viikonlopulle tehdään taas jotakin ihan muuta! Tämä kakku meni pieniin häihin töissäni. Valitettavasti en pysty tarkkoja määriä kertomaan kun kauhoin vain ainesosia kulhoon, mutta maalaisjärjellä pärjää!

Kinkkutäyte;

200 g Palvikinkkua
Pippuri tuorejuustoa
Sinappia
Suolaa
Pippurisekoitusta

Kinkun palastelin hyvin pieneksi ja sekoitin sähkövatkaimella tuorejuuston kanssa. Tuorejuustoa kannattaa laittaa sen verran että tahna on mukavasti leviävää.
Loput aineet sekaan maun mukaan ja tahna jääkaappiin maustumaan.

Paprika-suolakurkku täyte;

1,5 kpl punaista paprikaa
 1,5 dl amerikan suolakurkkua
Maustamatonta tuorejuustoa
Perunamaustetta
Suolaa

Paprika ja suolakurkku pieneksi kuutioksi ja sekoitetaan tuorejuustoon. Voi käyttää maustettuakin, mutta itselläni oli tähän vain tätä tällä kertaa. Tai laittaa hieman vatkattua kermaa niin tulee kuohkeampaa.
Loput mausteet sekaan sen mukaan miltä maistuu.

Leipänä käytin fazerin vaaleaa ja tummaa voileipäkakku leipiä tukusta.
Kasasin kakun dynoon leivinpaperi suikaleen päälle,  niin että leivinpaperi tuli hieman reunojen yli.
Vuorotellen vaaleaa ja tummaa leipää ja täytteistä tuli yksi oma ja yksi yhteinen kerros koko kakkuun.
Leivät kostutin maidolla, varsinkin reunojen kohdan kun en niitä leikannut pois, jotta kakku meni tiiviisti dynoon, olivat siis oikein sopivan kokoisia valmiina.

Kakku maustui kylmässä yön yli ja aamulla  kuorrutin yrttisellä tuorejuusto-kermaseoksella.
Pinnat tasoitin tasaisiksi ettei leipää tai täytettä kauheasti näkynyt reunoilta.
Päälle laitoin kinkkuviipaleet ja näiden päälle laktoosittomat aamupala juusto viipaleet joissa sydän keskellä ja toiseen pelkän sydämen.
Keskellä on punamangoldia, rucolaa ja rypäleitä.
Reunoja kiertää herneen verso.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Snickers kakku

Raskaana oleminen on aika rankkaa aikaa, lähinnä siksi että mielitekoja tulee laidasta laitaan ja aivan yllättäin. Omani ovat tällä hetkellä vihreät oliivit ja snickers, erikseen ei yhdessä.
Niinpä päätin kokeilla mitenkä onnistuisi mahdollisimman saman makuinen snickers kakku kuin tuo suklaa patukka itsenään on.
Tulos miellytti niin miestä, kuin vanhinta poikaani, sekä tätä mielitekojen monsteria, eli leipojaa itseään. Nuorin poika ei kakusta välittänyt, tosin ei välitä suolapähkinöistä muutenkaan.
Mielestäni kakku on kokeilemisen arvoinen jos suolainen-makea yhdistelmä maistuu!


pähkinäinen kakkuPohja; 

2 munaa
0,75 dl sokeria
30g pähkinäjauhetta
0,75 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Kuivat aineet sekaisin ja lopulta muna vaahtoon.
Paistetaan 175 asteisessa uunissa n. 20 min, tai kunnes kypsä.
Pohjan on tarkoitus olla matala, itse leikkasin valmiin pohjan vielä halki.

Täyte;
Kinuski + pähkinä

2 dl vispikermaa
2 dl fariinisokeria
1 tl margariinia
3 isoa kourallista suolapähkinöitä

Kerma ja fariinisokeri keitetään teflon pohjaisessa kattilassa, kunnes se pysyy kasassa, eli saavuttaa pallomaisen muodon testatessa tippaa kylmään veteen.
Sekaan laitan aina hieman margariinia, jotta leikkaaminen onnistuu.
Pähkinät sekoitin kinuskin sekaan ja kaadoin kakku pohjan päälle.
Itse käytin irtopohja vuuan reunaa ettei massa leviä pohjan päältä pois.
Laitoin kakun hetkeksi jääkaappiin jotta massa kerkiää hieman jäähtyä.

Ganache

1 dl vispikermaa
200g suklaata
1 tl margariinia

Kerma kuumennetaan lähelle kiehumis pistettä.
Kerman sekaan sekoitetaan suklaa ja margariini, kattilan voi ottaa tässä vaiheessa jo pois hellalta, jos tarve vaatii seosta voi varovasti kuumentaa lisää jotta kaikki suklaa sulaa tasaisesti.
Annoin ganachen jäähtyä hetken ennen kuin kaadoin kakun päälle.
Mietin että olisikon hieman vaahdottanut ganacgea, mutta tällä kertaa kakku oli loistava juuri näin.

Tein kakkupohjan jo päivää ennen ja niinhän siinä kävi että unohdin suojata sen illalla ennen nukkumaan menoa ja pohja kerkesi hieman kuivahtaa, kostutin sitä hieman maidolla ennen kinuski-pähkinä seoksen laittoa.

torstai 6. toukokuuta 2010

Raparperi-muru piirakka

Tämä oli aivan mahtavaa piirakkaa!
Ihanan kosteaa ja mehevää, pellillinen hävisi hetkessä vieraiden ja omaan suuhun vielä illalla!

Pohja;

2dl piimää tai kermaviiliä
2 dl sokeria
2 munaa
n. 150g margariinia, sulatettuna
4 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniliasokeria
n. 4 dl jauhoja

Aineet sekoitetaan kulhossa keskenään tasaiseksi.
Päälle raparperit tai muut marjat

Muruseos:

75g margariinia  hieman pehmeänä
1 dl sokeria
n. 2-3 dl jauhoja

Aineet nypitään keskenään, seoksen pitäisi olla erittäin kuiva sellaista että se juuri pysyy kasassa.


Tämä seos vielä piirakan päälle ja uuniin 175 asteeseen n. 30 min
Pohja olisi hyvä jättää meheväksi, ei liian kuivaksi.
Taivaallista kun piirakka on vielä lämmintä ja päälle sulaa vaniliajäätelöä!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Sly 11 kierroksen avaus!

Uusi kierros on alkanut salaisen leivontaystävän parissa.
Uusi ystäväni onkin ollut nopea ja paketin sain hakea tänään postista!
Ja oikeasti, tämä on mahtava!
Mistä ihmeestä tiesit että kruunun mallinen pikkuleipä muotti on hakusessa?
Se tuli kuin pelastus, koska vielä en ole ullanunelmasta sitä saanut kun on koko ajan loppu, pääsen siis pikkuleipien tekoon ajoissa!

Pussista löytyi kyllä ihania ja oikein osuvia asioita!
Aprikoosit on meillä käytössä ihan koko ajan, samoin kookos, joka hieman huonosti tuolta näkyy..
Muffinsi vuuat on ihanan söpöjä ja menee joko käyttöön ensi kuussa J-pojan 3v juhliin tai syyskuussa eräisiin toisiin juhliin, jos pystyn niitä säästelemään ;)
Auto vuoka lähti jo meidän nuorenmiehen kanssa ajelulle ja siitä poika jo sanoi että leivotaanko jo?!
Purkat on jo nyt poikien suussa, joten nappiin tämäkin!
Ja tuo suklaa! Aah, nyt mulla on mistä napsia kun makean himo iskee, vaikka mieleen tulee jo ihan oikea suklaapiirakka..hmm

Iso iso iso kiitos ystävälleni, paketti tosiaan yllitti odotukset ja sai enegriaa tähän rv 23 olevaan kehoon!
Täällä suunnalla on siis vauvan odotusta, jonka pitäis saapua elokuun 30. päivä. 
Ennen tätä kuitenkin juhlitaan tällä hetkellä nuorimman poikani 3v juhlia prinssi ja prinsessa teemalla 6.6
Sekä elokuussa omia syntymäpäiviäni. Ja syys-lokakuussa ilmeisesti ristiäisiä ja lokakuun lopulla vanhimman poikani 5v juhlaa, jonka teema vaihtuu joka 5 min :)
Juhlia on siis tiedossa omassa perheessä lyhyellä aikaa monta, joten tästäkin paketista löytyi taas enegriaa niitä ajatella!



lauantai 1. toukokuuta 2010

Suklaa-kermalikööri kakku

Oma äitini täytti kuluneella viikolla jälleen vuosia, ikää on jo 19 vuotta enemmän kuin minulla, eli 46 vuotta.
Siskoni 5v päätti järjestää synttäri juhlat ja kakkua piti sitten ruveta tekemään ennen kuin äiti palautuu 4 päivän reissulta kotiin.

Kakku on tehty helposti ja nopeasti, ja aina epäonnistuvaan keksipohjaan. Saan joko liian kovan tai liian murean pohjan, en koskaan sitä sopivaa vaikka koitan tarkka olla kuinka paljon margariinia laitan, juuri sen verran että murut kostuvat, mutta ei, aina pitää painaa kirveellä että lohkeaa :)

Pohja;
n. 20 kpl isoisän suklaa keksejä hienona muruna
margariinia niin että keksimuru hieman kostuu


Suklaa osa;
1/2 l Kermaa
1/2 pss suklaa bavaroise jauhetta (n. 125g, jauhetta myy roberts)
1dl vettä

Kermalikööri osa;
1/2 l kermaa
n. 2-3 dl kermalikööriä, maun mukaan
sokeria riippuen kuinka makeaa haluaa
Vaniliasokeria
5 kpl liivatetta

Päälle mansikoita

Tehdään näin;
Keksit niin hienoksi muruksi kuin vain saa, sekaan sulatettu margariini.
Taputellaan irtopohjavuuan pohjalle.
Vaahdotettaan kerma ja sekoitetaan bavaroise jauhe veteen ja samantien kerman sekaan.
Massa keksipohjan päälle.
Bavaroise jauheen voi korvata 4 kpl liivatetta ja sulatettua suklaata tai kaakaojauhetta maun mukaan.
Annetaan eka kerros hyytyä kylmässä.
Kuumennetaan likööri kiehumis pisteeseen, johon sekoitetaan pehmennetyt liivatteet.
Annetaan liköörin hieman jäähtyä ja sillä aikaa vatkataan kerma vaahdoksi, saa olla aika napakkaa, ettei liköörin lisääminen vie kaikkea kuohkeutta pois.
Sekoitetaan hyvin, maustetaan sokerilla ja tarkistetaan maku, jos kaipaa niin lisää likööriä sekaan, ei kannata säästellä, koska silloin ei maistu kunnolla.
Massa suklaa kerroksen päälle ja kylmään hyytymään.

Päälle tuoreita mansikoita tai vielä vaikka ganache kerros, jonka itse olisin vielä tehnyt jos aika olisi riittänyt!