lauantai 27. maaliskuuta 2010

Banaanikakkua kullalle

Tänään toinen puoliskoni juhlii syntymäpäiväänsä ja sen kunniaksi pitää tietenkin olla kakkua, vaikka ihan omalla perheellä ollaan tätä päivää juhlistettu!
Viime aikainen leipomiseni on ollut melko hiljaisella linjalla voimakkaiden päänsärkyjen takia, jotka eivät millään tunnu laantuvan, ja energia on ollut kateissa jo useamman kuukauden. Tänään kuitenkin keräilin voimia saada omalle kullalle kakku aikaiseksi!

Viime kertaisesta sly-paketista löytyi keltaista marsipaania ja siitä se ajatus sitten lähti! Yllätys oli suuri kun etsin banaanikakun täytteistä tietoa. Eihän sinne laiteta banaania kuin kostutuksessa mehuna! Kermaa ja mansikka hilloa. Itse kun olin tekemässä täytettä banaaneista ja dulce de lechestä, kondensoidusta maidosta. Mies kyllä pyörsi jo hieman vastaan, ettei mitään banaania hänen kakkuunsa, ja toivomus otettiin vastaan.
Kakun sisällä on dulce de leche-kermavaahtoa sekä viime kesäsisiä omin käsin hartaudella pomittuja vadelmia sellaisenaan tasaamassa makeutta. Kostutus on vanilia-maitoa.Kakku pohja 4 munan.

Kakun tein aika hätäiseen ja epäusko siitä saanko edes banaani näköistä oli suuri, hieman jos olisi jaksanut väsätä olisi päihin  voinut vielä ruskealla marsipaanilla tehdä "päät". Mutta menee se nyt meidän tarpeisiinkin näin! Raidat tein suklaasta.

Feliz cumple Honey!

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Pääsiäis aiheinen SLY-paketti

Posti kantoi kotiin jo perjantaina paketin saapumis ilmoituksen, valitettavasti en vain päässyt pakettia hakemaan postin aukiolo aikana. Vanhin poikani sai vatsataudin, nuorempi oli kuumeessa ja itse olin korvatulehduksen ja vatsataudin kierteessä. Onneksi paketti ei mihinkään postista hävinnyt ja sen tänään heti aamusta sain kotiin.
Pakko myöntää että tällä kertaa en edes muistanut odotella pakettia, joten se tuli oikein iloisena yllätyksenä. Mieheni on ollut 10 pv poissa kotoa ja kiirettä on pitänyt itsellä, kahden pienen miehen kanssa olo.

Paketti oli kuitenkin mahtava!
Kuten näkyy se on mennyt heti parempii suihin, 4 vuotias poikani salaa suihkussa ollessani haki sakset ja leikkoi itselleen ja veljelleen suklaa patukat auki, sekä muna pussin ja keittiön lattia oli täynnä papereita! Eli meidän pojat kiittää! :)
Paketissa oli;

Ruohomunia
suklaapatukat, ihan selkeästi pojille
Appelsiinipaloja (menee pashaan pääsiäisenä)
Keltaista marsipaania (viikonlopunna on miehen synttärit, joten sinne..)
Silikoonisia muffini vuokia (jee, näitä olen halunnut)
Pääsiäsi aiheisia servettejä
Ja ihan mieletön pupu kortti, jota nuorimmaiseni pitää tulevana uni kaverinaan!

Kiitoksia ihanasta paketista josta kaikki menee kyllä käyttöön, jos ei jo ole mennyt :)
Nyt odotellaan sitten sitä viimeistä pakettia ja tietoa kuka tämän aiken takana oikein on!

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Uusi minä, tai oikeastaan aika vanha..

Blogia luodessa loin itselleni uuden nimen Sokeri.
Nimi ei kuitenkaan koskaan ole tuntunut omalta ja ihmettelen usein lukiessani eri paikoista mm. kommentteja että mikä sokeri? Joten päätin vaihtaa nimekseni sen joka olen ollut vuosia, Corde, lyhennys erään foorumin Cordeliasta. Cordelia nimi on ollut käytössä jo miltei 10 vuotta. Cordeksi minua kutsutaan jopa "normaalissa" elämässänikin ja se tuntuu helpolta ja luontevalta, joten miksi en olisi sitä täälläkin!

Tästä lähtien siis Sokeria, sokeria!-blogia pitää Corde!

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Puolukka vispipuuro

Kyseessä on lapsuuden herkku, ei ihan perinteinen vispipuuro jota koulussa joutui syömään.
Asiakkaat töissä ovat ihmetelleet että eihän tämä ole vispipuuroa, tämä on marja vaahtoa!

1l vettä
2 dl puolukoita
1,5 dl mannasuurimoita
sokeria
vaniliasokeria

Kattilaa vesi ja puolukat, kun kiehuu mannasuurimot vispaten.
Annetaan kiehua hiljalleen n. 10 min
Kaadetaan puuro kulhoon ja vatkataan esim sähkövatkaimella kunnes seos on todella ilmavaa, itse lisään noin puolessa välissä jo jonkin verran sokeria. Viimeisenä sitten loput sokeri ja vaniliasokeri.
Itse vatkasin tuota litran puuroa noin 25min, pidempäänkin olisi voinut jos olisi pöytäkone.
Töissä isolla koneella puuro saattaa äidilläni vatkautua jopa 60min.

Italialainen pastasalaattin

Tein eräiden häiden iltapalaa ajatellen oman italialaisen pastasalaatin

- aurinkokuivattua tomaattia
- mozzarellaa
- rucolaa
- grilattua broileria
- kierrepastaa

Basillika vinaigrette:
- 1 tl sinappia
- 1 rkl valkoista balsamicoa
- oliiviöljyä
- tuoretta basillikaa
- suolaa
- valkopippuria
- sokeria/hunajaa

Vinaigreten valmistan niin että kulhon pohjalle laitan sinapin, basillikan lehdet ja balsamicon, kaadan sekaan ohuena norona oliiviöljyä samalla kun "hurupuikolla" suomeksi siis sauvavatkaimella annan ainesten sekoittua.
Öljyä laitan kunnes seos paksuuntuu sopivan paksuiseksi, lopuksi mausteet.
Kastikkeen pitäisi olla sopivan kirpeää mutta hieman makeaa.
Tämä sopii myös uusien perunoiden päälle tai vihreälle salaatille!

Tähän salaattiin sekoitin vinaigreten pastan sekaan maistamaan koko salaattia

Espanjalainen aamiainen & Croisant mixto

Ikävä espanjaan "kotiin" on ollut jo hetken aikaa valtava, välillä oikein sydäntä puristaa halu päästä sinne.
Onneksi ruualla voi hieman helpottaa ikävän tuskaa.

Espanjalainen aamiainen eroaa valtavasti suomalaisesta, puuroa en ole koskaan nähnyt missään.
Toki olen itsekkin myöhäisen aamiaisen syöjä, joten usein aamiaista syötiin klo 10 aikaan ulkona lähimmässä churrossa (aamiaisravintola nurkan takana)
Aamiainen sisälsi joko croisant mixton tai sandwich mixton, eli pannulla paahdettu croisant tai paahtoleipä siivut sekä aamupalan juuston tyyppinen juusto kahden kinkku viipaleen välissä.
Tuoretta juuri minua varten puristettua appelsiini mehua ja lasin vieressä sokeri pussi, jos sitä kaipaa.
Ja parhaana churros (tilataan kappaleittain), upporasvassa paistettu n. 10cm pitkä rapea kuorinen "pötkylä", jotkut vertaavat suomalaisiin munkkeihin mutta ovat minusta kyllä niin kaukana munkeista kun vain voi olla. Churroja kastetaan joko kahviin tai kaakaohon, sokeriin tai mielestäni paras on chocolate, hyvin paksua suklaa kastiketta.
Kahvin ystävä juo cafe con lechen-maitokahvin tai suomalaiset cafe americanon-kahvi jota on jatkettu hieman vedellä, vahvuus vastaa suomalaista kahvia. Kahveja on monia erillaisia, oikeastaan niin monta kuin on juojaakin. Kahvi pavut jauhetaan yleensä suoraan puristimeen ja kahvi valmistetaan espresso koneella. Tuoretta kahvia ja ihanaa tuoksia, vaikka en kahvista pidäkkään.
Suomalaiset versiot croisant mixtosta.

Kinuskikakku

Naapuriin pyydettiin tekemään kinuski kakku vadelma täytteellä ystävänpäivä viikonloppuna.
Taisi olla siellä syntymäpäivä juhlat, vaikka suoraan sitä ei sanottukaan.

Pohja on 7 munan, ja omien laskujeni mukaan kakusta syö 25 hlöä.

Sisällä on tosiaan pelkkää vadelmamoussea asiakkaan toiveesta ja sen jätin melko napakaksi, en siis laittanut hirveää määrää sokeria. Päällä on kuitenkin kinuski joka on älyttömän makeaa!
Kinuski on opetettu tekemään niin että saman verran sokeria kuin kermaa ja lusikallinen margariinia, keitellään kunnes kylmän vesilasin pohjaan jää jähmettynyt tippa. Jostakin syystä jääkaapissa kakun pintaan nousi margariinista täplä. Kerman sekaan laitoin hieman vaniliakreemi jauhetta jämäköittämään sitä ettei ihan rupea valumaan. Osan kerman värjäsin tumman violetiksi.

Ystävänpäivän synttärikakku

Hiljaista on ollut postaus puolella.
Jaksaminen on viime aikoina ollut aika tiukalla, mutta kamera on tallentanut joitakin leipomuksia ja kokkailuja, niitä tässä postailen useamman kun alkuun pääsin!

Aloitetaan ystävänpäivän kakusta jonka tein ystäväni nuoremman tyttären ja miehen yhteis syntymäpäiville!

Pursotukset ovat heikon kohtani ja niissä kaipaisin kovastikkin harjoitusta, tosin uskon että kunnon tyllatkin auttaisivat asiaa, vielä en vain ole niihin päässyt panostamaan!

Kakun sisällä on lakkamoussea kaksi kerrosta ja valkosuklaamoussea yksi kerros, kostutus on tehty vanilia-maidolla. Päällä marsipaania sekä pikeeriä ja helmiäisen värisiä sokerihelmiä.

Kerrankin pääsin itsekkin maistamaan kakkua ja oli kyllä pakko kehua omaa tekostaan oikein hyväksi, kosteus oli sopiva, yleensä sen teen sumutepullolla jotta kosteutta menee tasaisesti joka paikkaan. Makukin oli oikein hyvä, harmi vain etten ole itse täytekakku ihmisiä joten yhteen palaan jäi tämä herkuttelu!