perjantai 22. tammikuuta 2010

Sly 9 tammikuun paketti, se viimeinen!

Nyt on kierros viety päätökseen!
Aika menee nopeaan ja pakettien miettiminen on ollut välillä ihan unissa asti omalle muistettavalleni, mutta onneksi ihan mukavissa merkeissä!

Tänään hain oman viimeisen pakettini postista ja autossahan se piti avata, ei voinut odottaa kotiin asti ja siellä rauhassa kurkkia mitä siellä on!


Paketti sisälsi tarvikkeet hää kekseihin, joka olin sanonut olevani jos joku herkku olisin!
Olen mielettömän innostunut häistä ja omia kun suunittelee ei osaa olla pois ja jättää mielestä hää asioita puvuista tarjottaviin, joten mikäs mukaan voisin olla?

valkoinen kuorrute
vaaleanpunainen kuorrute
Kultajauhetta
mustikka marmelaadia
aprikoosimarmelaadia
leivinjauhetta
ihania helmiäis kuulia
sydän servettejä
sekä kuvasta puuttuvan korkokenkä pikkuleipä muotin
+ ohjeen korkokenkä-pikkuleipiin häitä varten!

Paketti oli jälleen kerran upea, joka kuukausi olen innolla pakettia odottanut ja ollut innoissani sisällöistä.
Tästä siis kiitos Tuulille!
Tämä viimeinen onnistui oikein mahtavasti vaikka hieman hankalaksi sen miettimistä sanoit!
Korkokenkä muotti on aiva upea, sitä olen ullanunelmissa usein pitänyt kädessäni mutta jättännyt hankkimatta!

lauantai 2. tammikuuta 2010

Piristä minua!


Tiramisu on jälkiruokieni listalla numero uno!
Ihanan paksu ja täyteläinen täyte ja pohjalla maistuva kahvi on huonommankin aterian pelastus!

Parasta tiramisua muistelen syöneeni benalmadenassa puerto marinassa olevassa italialaisessa ravintolassa, jonka nimeä en nyt tietenkään muista. Kävin sielä ihan ensimmäistä kertaa avokin kanssa joistakin ensimmäisistä treffeistäni ja muistan olleeni hieman ujo silloin tilaamaan mitään mistään. Mies siis hoiti pizzani tilauksen ja jälkiruuan. Valitettavasti vain seuraavilla kerroilla tiramisu oli loppunut siltä päivää enkä sitä uudelleen ole saanut, ehkä siksi se on sitä parasta, nautinto ja mielikuva illasta teki siitä täydellisen!

Tämä versio on hieman ilmavampi, koska olen lisännyt siihen kermaa. Ja pohjalla on kakkupohjaa, Tässä kuitenkin ohje siihen;

2 dl kermaa
1 prk mascarponea
2 keltuaista
1 valkuainen
n. 1 dl tomusokeria
Vanhvaa kahvia
Kaakao jauhetta

Vaahdota valkuainen, kerma ja tomusokeri + keltuaiset, kukin omassa kulhossaan vaahdoiksi.
Lisää mascarpone keltuais vaahtoon,jonka jälkeen lisää valkais vaahto ja tämän jälkeen kerma
Murenna kupin pohjalle kakkupohjaa ja kostuta se kahvilla. Itselläni oli täällä kertaa kaapissa vain kaardemumma kahvia,mutta kyllä se varmasti yhtälailla maistuu siellä.
Tämän jälkeen lisäsin tiramisu massan kupin pohjalle.
Lopuksi sirottelin päälle kaakao jauhetta.

Usein, kuten tälläkin kertaa, lisäsin mascarpone vaahtoon hieman kahvia korostaakseni sen makua.
Itse en juo kahvia mutta pidän sen mausta leivonnassa. Joten tottakai pyrin korostamaan sitä siellä missä se maistuu!
Pää
kakkupohjaa

Haloumi salaatti ja hunaja vinaigrette



Haloumi on mielestäni yllättävän hyvää. Itse tosin en pidä kovin suolaisesta, mutta pienellä liotuksella saa tästä upean leffa illan herkun!
Tällä kertaa haloumi päätyi salaattiin vanha tuttavan tupareihin.

2 pkt haloumia (käytin pirkan 250g mitkä itseasiassa oli oikein hyviä)
1 punasikuri
1 herneenverso
1 lehtisalaatti
1 amerikansalaatti
1 pss pinjansiemeniä
1 pss kuivattuja aprikooseja
1 pienehkö kurkku

Revin salaatit pienemmäksi.
Paahda pinjansiemenet,mutta varo polttamasta niitä.
Paloittele kurkku pieneksi samoin aprikoosit.
Liota hetki haloimia vedessä. Itse laikkasin haloumin nyt kuutioiksi ja liotin sen jälkeen.
Paista haloumi kuivalla kuumalla pannulla kunnes se saa joka puolelle väriä.
Kasaa salaatti.

Hunaja Vinaigrette

sinappia
hunaja etikkaa
öliiviöljyä
hunajaa
suolaa
valkopippuria

En muista tarkkoja määriä kuinka paljon laitoin mitäkin.
Sinappia kuitenkin laitoin noin 1 tl, jonka sekaan sekoitin hunajaa noin 2-3 ruokalusikllaista.
Tämän jälkeen vatkasin joukkoon öljyn pienenä norona ja lopuksi lisäsin noin 2 rkl etikkaa ja hieman suolaa.
Yllättävää kyllä kaikki onnistui.
Viimeksi kun olen tehnyt vinaigretteä kaikki leikkasi kiinni.
Maku oli kuitenkin mahtava, laitoin etikkaa sen verran että hunaja ei tehnyt siitä ylimakeaa vaan maku jäi hieman napakan kirpeäksi.

Filonyyttejä feta-uunikuivattu tomaatti täytteellä


1 pkt filotaikinaa
500g margariinia
1 pkt fetaa
1 pkt mini tomaatteja
oliiviöljyä
merisuolaa
pizzamaustetta
mustapippuria

Leikkaa tomaatit puolikkaikaista ja aseta ne pellille leikkuu puoli ylöspäin. Ripottele päälle kuivat mausteet ja lopuksi oliiviöljy.
Paista 150 asteisessa uunissa noin tunti, enemmänkin jos tuntuu että haluat hieman napsakampia tomaatteja.

Sulata filotaikina paketin ohjeiden mukaan.
Sulata margariini juoksevaksi.
Leikkaa filotaikina sopivan kokoisiksi arkeiksi ja ota kerros kerrokselta käyttöön.
Jokaisen väliin sivele sulaa margariinia.
3-4 kerrosta riittää, itse käytin kolmea.
Asettele täyte arkin toiseen reunaan ja rullaa kiinni, taita vielä molemmat päät rullan alle.
Kypsennä nyytit upporasvassa kunnes ovat saaneet hieman väriä ja ovat rapeita.

Täytteenä voi olla tuorejuustoa, pekonia, erillaisia lihoja ja juustoja. Tällä kertaa tein tilaustani varten myös kasvis snacksejä.

Toivottavasti maistui!

Tortilla de patatas -Espanjalainen munakas


5 kg raakaa perunaa
8-9 kananmunaa
Suolaa

Kuori  perunat ja leikkaa ne viipaleiksi veteen, ettei peruna tummu.
Kypsennä perunat upporasvassa kunnes ne ovat pehmeitä.
Anna perunoiden hieman jäähtyä.
Sekoita munat, suola ja perunat kulhossa varovasti sekaisin.
Kuumenna samalla paistin pannu ja kaada seos kuumalle pannulle johon olet lisännyt muutaman ruokalusikallisen öljyä.
Anna kananmunan hyytyä keskeltä, ennen kuin käännät munakkaan.
Apuna kannattaa käyttää tarpeeksi isoa lautasta tai tasaista kantta.
Munakas on kypsä kun sen pinta on rusehtava ja hieman rapea.

Munakkaan lisänä kannattaa ehdottomasti tarjota raikasta salaattia ja majoneesia.
Espanjassa majoneesi on naturellia, itse tein paholaisen majoneesia, eli sekoitin aikaisemmin tekemääni paholaisen hilloa majoneesiin. Aioli on toinen ihan ehdoton lautasella tämän kanssa!

Asuessani espanjassa ja odottaessani esikoistani iltapalani oli palanen munakasta, salaattia ja (calven) ceasar-salaatin kastiketta. + aioli.
Espanjassa ruokakaupassa mm. mercadona on myynnissä valmiita munakkaita eri makuisina. Naturellia, lihan kanssa....
Munaks tarjoillaan espanjassa palana, toisin kuin nyt olen tehnyt.
Pääsääntöisin munakas tarjoillaan huoneenlämpöisenä mutta itse syön sen mielellään lämpöisenä. Parasta se on hieman pannulla käytettynä!

Jamón serannoa pizzalla



Tein tilauksesta snacksejä välimeren tyyliin.
Nämä mini pizzetit olivat osa sitä.
Jamón seranno on yksi elämäni tärkeimmistä osista, se on vain kerta kaikkiaan syntisen hyvää ja voisin syödä sitä joka viikko!
Espanjan muutenkin on isona osana elämääni avopuolisoni kautta, mutta kyllä tätä on syöty jo ennen espanjan kauttani.Juuri ja juuri 18-vuotiaana patongin kanssa ja iso lasi maitoa!

Pizza pohja;

1/2 hiivaa
2 dl vettä
1 dl valkoviiniä
suolaa reippaasti
1/2 tl sokeria
valkopippuria
jauhoja
Oliiviöljyä

Hiivan sekoitan aina kuumempaan veteen kuin käden lämpöinen, asiasta olen maininnut aikaisemminkin.
Jauhojen lisääminen kun viilentää taikinaa niin että tuntuu ettei taikina nouse. Sokeri on toinen joka avustaa nousussa, hiiva vain yksin kertaisesti kaipaa sokeria.
Suola ja sokeri nesteeseen, samoin pippuri.
Lopuksi jauhot ja sopiva loraus öljyä.

Kohoamisen jälkeen vaivasin hetken taikinaa ja kaulin siitä ohutta levyä josta otin pyöreällä muotilla sopivan kokoisia palasia.
Päällä on Heinzin tomaatti pyrettä, kirsikkatomaatin puolikas, punasipuli rengas ja mozzarella juustoa.
Pizzat laitoin 200 asteiseen uuniin noin 10 min (oma uunini on ikä loppu, joten uudemmassa uunissa aika lyhentyy aivan varmasti)
Pizzojen jäähdyttyä päällelaitoin Jamón seranno viipaleet.

Myöhemmin pizzat voi vielä käyttää uunissa. Mutta Heti alkuunsa ei kannata tuota Jamón serannoa laittaa uuniin, muuten siitä tulee melko sitkeää ja todella suolaista!