perjantai 30. lokakuuta 2009

Rocky Road Brownie

Välillä meistä jokaiseen iskee todella kova harmi tai todella iso sydän suru.
Eilen itselläni oli sellainen ilta. Tuntui että moni asia on mennyt mönkään ja mikään ei auta tai paranna asiaa.
Itselleni leivonta tai ruuan laitto on terapeuttista hyvän olon tunteen saamista.
Eilen totesin asian jälleen uudelleen.

Katselin kaappieni sisältöä ja ynnäilin ohjeita mielessäni, suklaa vain puuttui, jota pitikin sitten lähteä hakemaan lähi kaupasta, muttä näitä brownieita sitten syntyi.
Itse en eilen edes niitä maistellut, tärkeintä oli vain saada jotakin tehtyä.
Tänään jo lautaselleni palasen sain ja pitää sanoa että tämä on täydellistä lohtu ruokaa!
Pitänee vain muistaa syödä lämpimänä ja jäätelön kanssa!


Pohja:

3 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
2 dl kaakaota (käytin leivontakaakaota)
3 1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 dl suklaata, alkuperäisessä ohjeessa pyydetään valkosuklaata
2 dl margariinia sulatettuna
4 kpl kananmunia
1 dl kahvia

Vatkataan voi, muna ja kahvi.
Sekoitetaan jauheet keskenään + suklaa, leikkasin veitsellä karkeaksi rouheeksi,
Sekoitetaan jauheet nesteeseen ja kaadetaan uunipellille tms.
Paistetaan 170 asteisessa uunissa noin 20min

Täyte:

2 dl suklaata rouheena
2 dl vaahtokarkkia pieninä palasina
2 dl pekaanipähkinöitä, alkuperäisessä ohjeessa saksanopähkinää

Täytteen aineet ripottelin uunista otetun pohjan päälle ja pelti laitetaan vielä hetkeksi uuniin.
Hyvänä merkkinä on se että kun suklaa sulaa voi brownien ottaa pois.

Seuraavalla kerralla käytän enemmän fariini sokeria, nyt laitoin puolet vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa ettei tule niin makeaa, samoin myös vaihdan leivonta kaakaon ihan normi kaakaohon, jolloin brownie ei ole niin voimmakkaan makuinen.(joka ymmärrykseni mukaan on Sara la Fountainin käsialaa)
Lisäksi ajattelin sekoittaa täytteen aineen pohjaan, jolloin pähkinä rapsahtelee mukavasti pohjassakin ja vaahtokarkit eivät ehkä kovettuisi samalla tavalla kuin päällä ollessaan. Kylmänä kun tätä on vaikea leikata ja syödä vaahtokarkkien kovettumisen takia. Toki pieni lämmittäminen parantaa kaikkia herkkuja, ei vain tätä!

tiistai 27. lokakuuta 2009

Petisú de chocolate con Naranja

Tässä on yksi lempi leivoksistani, tosin täysin suklaisena!
Tämä versio on täytetty appelsiinimoussella.
Espanjassa asuessani ihastukseni leivonnaisiin heräsi uudelleen eloon pitkän tauon jälkeen.
Espanja on täynnä mitä ihanimpia leivoksia, rasvaisia ja enemmän rasvaisia.



Tuulihattu taikina:

2dl vettä
100g margariinia
2dl jauhoja
3 kpl munia

Laita vesi ja margariini teflon kattilaan ja kiehauta, anna margariinin sulaa kokonaan.
Lisää jauhot kerralla ja sekoita esim. puulusikalla niin että muodostuu kiinteä pallo.
Anna taikinan jäähtyä, jonka jälkeen voit vatkata munat yksi kerrallaan taikinaan.
Pursota pitkulaisia tankoja pellille ja paista niitä 200 asteessa noin 20 min avaamatta uunin luukkua paiston aikana.

Täyte:

1 pkt appelsiinituorejuustoa
1 dl kermavaahtoa
hieman raastettua appelsiinin kuorta tai appelsiini likööriä

Käytin flora vispiä, jonka vatkasin vaahdoksi ja sekoitin tuorejuuston joukkoon. Lisäksi makua voi lisätä appelsiinin raastetulla kuorella tai vaikkapa applesiini liköörillä.

Vaahdon pursotin tuulihatun pohjasta tuulihatun sisään pitkällä ja kapealla tyllalla, tällä kertaa jälleen tupperin pursottimilla, kun en vielä ole saanut ostettua liittimillä olevia...
Päälle päälle laitoin chilillä maustettua tummaa suklaata, jonka sulatin mikrossa noin 5-10 sekunin jaksoissa.
Tuulihatut kastoin päältä suklaaseen ja annoin jähmettyä!

Aivan ihania ja ikävä espanjaan taas hieman lieventyi näiden ansiosta!

maanantai 26. lokakuuta 2009

Paholaisen hillo

K-kaupassa oli tomaatit tarjouksessa ja tätä olen tehdä jo jonkin aikaa!
En sinänsä pidä sweet chili-kastikkeista, mutta tässä on sitä jotakin, oman tekemisen makua ja tuntua!
Tahmeaa ja upean punaista hilloa mm. pastan kanssa!


Ainekset:

800 g kaltattuja tomaatteja
400 g punaisia paprikoita
4 kpl punaista chiliä, ilman siemeniä
3 kpl yksikyntistä valkosipulia
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl pizzamaustetta
1/2 dl etikkaa
n. 1 dl valkoviiniä
Hillosokeria






Kalttasin tomaatit niin että laitoin ne kiuhuvaan veteen kunnes kuori alkoi repeillä, jonka jälkeen kuorin tomaatit ja kuutioin ne.
Tomaattien perään kattilaan meni kuutioidut paprikat sekä hienonnetut chilit, ilman siemeniä, toki nekin voi laittaa mutta tulisuutta tulee oikein mukavasti, minun makuuni liikaa.Chilien määrääkin kannattaa miettiä sen mukaan millaisesta pitää.
Seuravaksi sekaan meni valkosipulit ja mausteet, sekä valkoviini.
Keittelin kunnes paprikat olivat pehmeitä.
Samalla kaikki muukin on pehmentynyt ja hillon voi jättää sellaiseksi tai käyttää hurupuikon -> sauvavatkaimen alla hetken aikaa tasaisemman loppu tuloksen saamikseksi.
Omani on kohdannut hurupuikon.
Tämän jälkeen sekoitin hillosokerin, sekä etikan sekaan ja keittelin vielä hetken.

Hillot purkitan aina keitettyihin purkkeihin, jotta purkit ovat varmasti puhtaat!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Salmiakki-suklaa kukka leivoksia

Joskus joutuu tekemään jotakin todella nopeaa. Tällä kertaa tein itse Poikani kummitädin (eli oman siskoni) tullessa viettämään vanhimpani 4 vuotis synttäreitä etu käteen. Perjantaina vietettiin sitten pikku synttäreitä, ja kaipasihan poika jotakin minkä päältä kynttilää puhaltaa!


Pohja:

1 dl munia
1 dl sokeria
1 dl jauhoja
punaista pasta väriä

paistetaan 175 asteisessa uunissa noin 10 min (meillä on vanha uuni, joten uudessa hyvä kuntoisessa uunissa menee muutaman minuutin vähemmän.

Täyte:

1 dl flora vispiä
3-4 rkl Robertsin suklaa bavaroise jauhetta

Vatkataan kerma vaahdoksi, bavaroise jauhe sekoitetaan pieneen määrään nestettä (1-2 rkl)
Ja lopulta yhdistetään.

Kuorrute:

4 kpl kicks-lemon patukoita
1 rivi tummaa suklaata
1 dl kermaa

raaka-aineet laitetaan kattilaan ja keitellään n. 5 min


Leivoksessa on kaksi kukan mallista palaa kakku pohjaa (kukka tehty ikivanhalla tupperin muotilla)
Suklaamoussea, viipaloitua banaania. Kostutus maidolla ja vaniliasokerilla.
Ja lopuksi päälle kinuski.
Lisäsin vielä hopeista hiutaletta, ehkä hieman liian aikaisin koska suurin osa upposi kinuskiin.

Tuli oikein mukavan makuista, vaikka itsekkin hieman epäilin!

Pakko vielä tuosta uunista kommentoida.
Tein kakkupohjan kahteen kertaan.
Ensimmäinen kun meni totaalisen kuivaksi, ongelma on se että uunin luukku ei aina kunnolla mene kiinni, joten tuote ei luonnollisesti kypsy samaa tahtia kuin yleensä.
Uunin pellit kun eivät ole sopivia pituudeltaan olivat miten päin tahansa!
Lisäksi koko hellan vasemman puoleiset levyt eivät toimi kun uuni on päällä.
Olisiko uuni siis joltakin 80-luvulta?
Kovasti uutta tekisi mieli, mutta kun oma ei ole en voi saada!

perjantai 23. lokakuuta 2009

Tex mex maustettuja lihapasteijoita

Yksi lempi ravintoloistani sijaitsee Espanjassa Benalmadenan Puerto Marinassa ja on nimeltään  Paradise Cantina, tutuille ihan vain Bobby. Tarjolla on upeaa ja maistuvaa Tex Mex ruokaa. Valitettavasti viimeisin vierailuni tuossa paikassa on ollut noin 3 vuotta sitten. Terveiset vain nille tutuille jotka siellä ruokaa vielä tekevät!

Tämän kunniaksi poikani syntymäpäiville tein lihapasteijoita tex mex maustein!



Pohja:
2 dl kermaviiliä
200 g margariinia
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoitin kaikki taikinan kuivat aineet keskenään ja lopuksi kermaviilin.
Annoin taikinan levätä hetken, ja sen jälkeen tein muotilla sopivan kokoisia ympyröitä,
osan tein kolmion mallisiksi.

Täyte:
2 dl keitettyä puuroriisiä
400g jauhelihaa
1 kpl punasipulia
Espanjalaista parika jauhetta (punnitse&säästä)
Jeeraa
Chiliä
Korianteria jauheena
Suolaa
1 kananmuna

Keitin riisin vedessä jossa oli pieni tilkka maitoa.
Paistoin jauhelihan ja maustoin melko voimakkaasti.
Sekoitin jauhelihan riisiin.
Itse en käyttänyt kananmunaa, se kaikessa tohinassa unohtui, mutta massa pysyy sisällä oikein hyvin ilman sitäkin juuri tuon puuroriisin kosteuden ansiosta.
Päälle tein erillaisilla muoteilla kuvioita. Pateijat voitelin ensin munalla ennen kuvion laittamista ja lopuksi vielä kuvion päälle munaa.
Pasteijat olivat 200 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

Osa pasteijoista hävisi heti nälkäisiin suihin, mutta puolet sain pakkaseen odottelemaan pojan syntymäpäiviä!

Rommiluumuja!

Syksy toi tullessaan paljon luumuja. Tänä vuonna ne päätyivät meillä purkkiin rommin ja sokerin kanssa!



ROMMILUUMUT

1 kg luumuja
0,5 kg sokeria
Rommia tummaa tai vaaleaa


Luumuista poistetaan kivi, ja laitetaan purkkiin sokerin kanssa kerroksittain.
Itse laitoin puolikkaina, ajan kanssa kun luumut hieman kutistuvat.
Lopuksi kaadoin tummaa rommia kunnes luumut peittyivät.
Purkit kylmään tekeytymään useaksi viikoksi.
Itselläni ovat kellarissa, niin eivät vie tilaa jääkaapista, mutta jos siihen ei ole mahdollista kyllä se jääkaappi on ihan yhtä hyvä!


Olen varmaan kuin Nigella pidän, jopa rakastan alkoholia leivonnassa ja ruuan laitossa!
Rommi tuoksuu niin taivaalliselta!
Tein lisäksi kokeilu mielessä pienen purkillisen rommirusinoita, mieletöntä herkkua ollut jo lapsesta asti.
Joulun alla näistä on mukava sitten viedä tutuille purkilliset kakku ohjeen kanssa viemisiksi.

Aloitus on aina se vaikein!

Aloittelen uudella blogilla monen vanhan blogi yritelmän jälkeen.
Joskos tällä kertaa saisin kaiken toimimaan ja päivitettävääkin aina löytyisi, ainakin pitäisi Joulu on tulossa ja kaikkea ihanaa olisi pää täynnä kokeiltavaksi!